PohjaPro kasvattaa luottamusta Kotopron avulla

Kuvallinen dokumentointi lisää luottamusta PohjaPro on käyttänyt Kotoprota ihan yrityksen alusta saakka. Yrityksen perustaja Eemil Mäkelä tutustui Kotprohon jo opiskeluaikana ja tottui käyttämään sitä. Alkutilanne kartoitetaan Kotopron avulla ja kaikki työvaiheet kuvataan ja kirjoitetaan kattavaksi työmaapöytäkirjaksi.  Projektin neuvottelutilanteessa kuvallinen dokumentointi tulee osalle ihan uutena asiana ja osa asiakkaista on jo aiemmin tutustunut asiaan. Kattava dokumentointi […]

Villa Sahera on Suomen dokumentoidun pientalokohde

Villa Sahera on Suomen dokumentoidun pientalokohde – tietysti Kotoprolla Kun Henri Haho ja Saana Tyni haaveilivat oman kodin rakentamisesta, Saana laittoi rakentamisen ehdoksi koko rakennusprojektin kattavan dokumentoinnin. ”Jos ikipäivänä mitään tapahtuu tai pitää jälkikäteen selvittää, niistä on dokumentit”, Saana kertoo kattavan dokumentoinnin tuomasta turvasta. Omakotihaave hymyilyttää vaikka tontilla on vasta kuoppia. Eikä hymy ole hyytynyt […]

Läpinäkyvyyttä ja turvallisuutta rakentamiseen

Oman kodin rakentaminen on yksi elämän suurimmista haaveista. Rakentamisen onnistuminen kannattaa varmistaa mahdollisimman hyvin. Luotettavan vastaavan mestarin löytyminen on ensimmäinen askel. Kun urakoitsijatkin ovat luotettavia ja kokeneita, onnistumisen todennäköisyys kasvaa. Kotopro Lite tuo läpinäkyvyyttä ja turvallisuutta rakentamiseen. Kun kaikki osapuolet kirjaavat työnsä Kotopro Liteen, voidaan rakentamisen etenemistä seurata reaaliaikaisesti. Jokaisesta vaiheesta löytyy kuvallinen dokumentti. Kukaan […]